img
Tassuttajan

Tervetuloa!

Kennel Tassuttajan löysi tiensä virtuaaliseen Suomeen 13. helmikuuta 2016 vihdoin toteutettuani haaveet omasta pienestä kennelistä. Saa nähdä, tuleeko tämä "pieni kennel" koskaan toteutumaan, viikkoa enempää, mutta aina voi toivoa, eikö niin? Olen joskus ennen vuotta 2010 pitänyt viimeksi kenneliä ja pari vuotta sitten hankin muutaman tallikoiran kevyttä käyttöä varten. Mitä tästä siis tulee, on suuri mysteeri. En kuitenkaan aio ottaa mistään stressiä ja ehkä Tassuttajan löytää oman paikkansa muiden hienojen kennelien rinnalta. ~ 13.02.2016

Tule ihmeessä kahville ja pullalle toimistoon, niin kerron sinulle muutaman asian kennelistämme, johon juuri saavuit. Voimme käydä myös pienellä kierroksella tiluksilla katsomassa, millainen meininki meillä täällä koirien seassa on. Vastaamme tulee muutamia supersuloisia koiruuksia, jokainen aivan omanlaisensa persoona. Meillä ei niin tarkasti rotuun katsota, joten kaikenlaisia otuksia löytyy, lähinnä kuitenkin pystykorvia. Kasvatamme pienimuotoisesti, mutta sitäkin tarkemmin. Kasvatusperiaatteisiimme nimittäin kuuluu, että pennut ovat terveistä vanhemmista. Emme myöskään kannusta siihen, että esimerkiksi saksanpaimenkoirilla jalostettaisiin perää alemmas, pikemminkin ylemmäs. Tämähän on vain meidän mielipide asiaan, joten jos kasvatusperiaatteemme eivät miellytä, ei meiltä pentua tarvitse ostaa.

Kiittäen, Dimma, dimmavirtuaali@gmail.com

Viimeisin päivitys

06. helmikuuta 2020
Koirille päivitetty tuloksia.

Ulkoasu © Vapaasti kopioitavaa by evia & Milja  |  Ulkoasun kuva © Tiia Heinonen, lisenssi
Kyseessä on virtuaalikennel / virtuaalikoira!